Ensin arvot.
Palvelut alla.

Arvot. Niistä ei puhuta koko ajan, eivätkä ne näy heti ulospäin. Arvot ovat kuitenkin toimintani ytimessä. Joten läpinäkyvyyden vuoksi:

Mielikuvitus

”Jos se, mitä teet, ei toimi, tee jotain muuta.”

Mistä uusi tulee? Jos ei voi kuvitella uutta, on vaikea saada sitä.

Kun yksilö tai työyhteisö haluaa kehittyä, avain on mielikuvitus. Miksi mielikuvitus on niin tärkeää ja käytännöllistä?

Muutoksen keskellä, paineen alaisena, tartumme helposti ensimmäisiin mieleen tuleviin vaihtoehtoihin – jotka toisintavat vanhoja ajattelu- ja toimintatapoja.

Mielikuvitus on käytännöllinen työkalu. Jotta toimintatavat muuttuisivat, on muotoiltava uusia vaihtoehtoja ja tapoja toimia. Uusi on aluksi vain mielikuvituksen tuotetta. Tarkoitus on tehdä siitä yhdessä käsinkosketeltavaa todellisuutta.

Ymmärrys

”Ymmärtäminen tapahtuu, kun ymmärrämme uudella tavalla.”

Työni ydin on ymmärrys. Tehtäväni on auttaa asiakasta ymmärtämään itseään paremmin. Muutosta on jo se, että yksilö tai organisaatio luo vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää itseään. 

Ymmärtäminen ei kuitenkaan ole empaattinen toive, vaan välttämättömyys. Kun ymmärrämme asiat erilailla, avautuvat samalla vanhan tekemisen rajat eteemme.

Ymmärryksen syntyminen on kova haaste. Mutta sen tapahtuminen näyttää tuottavan yllättävää nautintoa ja hyötyjä.

Kunnioitus

”Asiakas omistaa ongelman.”

Kun tapaan asiakkaan – yksilön, ryhmän, organisaation – olen varsinaisen asian puolella. Asioilla on historia, ja niitä arvioidaan jatkuvasti uudelleen. Meidän kaikkien asiassa mukana olevien on opittava siitä, kunnioitettava sitä.

Asiat ovat tulleet tähän, ja nyt on aika muuttaa niitä. Sitä varten tarvitaan osapuolten välistä dialogia.

Or­ga­ni­saa­tio­kon­su­ltoin­ti

Olen toiminut organisaatikonsulttina ja työyhteisöiden kehittäjänä yli 20 vuotta, ja olen koulutustaustaltani FT ja dosentti, sekä organisaatiokonsultti (FINOD). Eniten konsultointityöni keskittyy johtamisen, tiimityön, ja itse- ja yhteisöohjautuvien organisaatioiden pitkäkestoisiin kehityshankkeisiin. Kehittämisote: systeemiseen näkemys organisaatioista ja voimavarakeskeinen kehittäminen, jossa autetaan työyhteisöä löytämään vahvuuksiaan: missä osassa organisaatiota tapahtuu jo nyt haluttua toimintaa?

Kirjoja suomeksi

  • Yhteisöohjautuvuuden käsikirja. Kohti uusia organisoitumisen tapoja (2024, yhdessä Jussi Markulan kanssa)
  • Johtopäätös. Yhteisöt ja organisaatiot pomokulttuurin jälkeen (2020)
  • Riisuttu organisaatio. Itseohjautuvuus ja monikollinen johtajuus maailmassa, joka on kyllästynyt hierarkioihin (2018)
  • Filosofi tavattavissa. Ajatuksia filosofisesta elämästä (2014, toim. yhdessä Pia Hounin kanssa)

 

Lisäksi olen julkaissut yli 20 tieteellistä kansainvälistä artikkelia mm. johtamisesta ja yhteisöohjautuvuudesta, sekä useita suomenkielisiä artikkeleita kollektiivisesta johtajuudesta, ja itse- ja yhteisöohjautuvuudesta. Näitä lähteitä ja linkkejä löytyy materiaaleista ja alta julkaisuluettelosta.

Ammatillisia yhteisöjäni ovat Metanoia Instituutti ja Suomen organisaatiodynamiikka FINOD ry, sekä Filosofinen instituutti osk. Olin aiemmin 15 v. osana Innotiimin konsulttiyhteisöä, ja 4 vuotta Renesans Consultingissa. Nyt toteutan konsultointia omalla yrityksellä, ja teen muutos- ja kehitystyötä kaikissa asiakasprojekteissa verkostojen ja yhteiskumppanien kanssa.

Asiakaskeissejä

Järvenpään kaupunki
yhteisöohjautuvan lähestymistavan toteuttaminen koko kaupungin päiväkotijärjestelmässä (17 päiväkotia, 380 hlöä, 2 v. projekti). – e-kirja Yhteistyöstä yhteiseen työhön

EU-instituutit
johtamisohjelmien kehittäminen ja valmentaminen eri tason johtajuuskoulutuksissa

Savonia ja Sakky
yhteisöohjautuvuus vanhustyössä

NordLab Laboratoriopalvelut
kohti yhteisöohjautuvampaa työskentelytapaa ja moniammatillista tiimityötä

Helsingin kaupunki
esihenkilöiden sparraus kohti yhteisöohjautuvampia työtapoja

Kone Elevators Oyj
coaching-valmennuksia esihenkilöille

Nordea Oyj
kompetenssien kehittäminen, johtamisvalmennuksia, tiimityön ja yhteistyön kehittäminen eri yksiköissä

Ota yhteyttä jos haluat kuulla lisää käytännön esimerkkejä työstäni.

Filosofian palveluita

Mikään inhimillinen ei filosofialle ole vierasta, liittyi se sitten yksilöihin tai yhteisöihin, ajatteluun, tunteisiin, elämäntilanteeseen tai siihen, miten hahmotamme maailmaa. Filosofinen näkökulma asioihin voi tarkoittaa, että asioille tarjotaan levähdyspaikka. Aluksi ei tarvitse ratkaista mitään, vaan voimme rauhassa katsoa, millaisesta ilmiöstä on kyse.

  • Tarjoan filosofian palveluita yksilöille että yrityksille:
    filosofin vastaanotto
  • sokraattiset dialogit
  • toiminnan tarkoituksen pohtiminen, yhteistyön pullonkaulat, työyhteisön arvot, johtaminen, missio, yhteistyö, etiikka…
  • puheenvuorot filosofiasta työelämässä, mielekkäämmästä työelämästä ja mielen viitekehysten ja ennakko-oletusten havaitsemisesta

Elämää voi valottaa filosofisemmasta näkökulmasta.

Filosofia on arkea, ei siitä erillistä pohdiskelua.

Sokraattinen keskustelu on n. 4-12 hengen ryhmille soveltuva keskustelumenetelmä.

Ajattelun haaste filosofin vastaanotolla Tekstin mukaan…

Filoofiaa kannattaa käyttää organisaatiokysymyksiin…

Esihenkilöiden rooli muuttuu yhteisöohjautuvassa organisaatiossa tietäjästä johonkin muuhun. Mutta onko …

Filosofinen instituutti on virallisesti avattu – tänään. Linkki tiedotteeseen kommenteissa. …

Philosophical services are suitable for everyone. A person or an …

Eriarvoisuus ei ole ihmisyhteisön suuren koon väistämätön seuraus. Blogisarjan (ks. …

Tämä kirjoitus toimii johdantona viidelle blogi-artikkelille yhteisöohjautuvuudesta. Alla johdantoartikkeli ”Mahdollisuus …

13 julkaisua itse- ja yhteisöohjautuvuudesta ja näitä tukevista ’monikollisen johtajuuden’ …

Akateemisia julkaisuja ja tekstejä

Salovaara, P. & Vuori, J. (2024).
Leaderless leadership in radically decentralised organisations.
In: Wilson, S., Smolovic-Jones, O., Knights, D. & Liu, H. (eds), Routledge Handbook of Critical Leadership Studies, pp. 148-159. Routledge.

Salovaara, P. & Martela, F. (forthc. 2024).
Less-hierarchical organizing.
In: Eriksson, P., Montonen, T., Laine, P.-M. & Heikkinen, A. (eds.), Elgar Encyclopedia of Innovation Management.

Salovaara, P. (2021).
 The impact of craft breweries on revitalisation and community-building.
In: Researching Craft Beer: Understanding Production, Community and Culture in an Evolving Sector. Emerald.

Salovaara, P. & Statler, M. (2021).
Ludic existence: hermeneutical philosophy and gamification.
In: M. Vesa et al. (eds.), Organizational Gamification – Theories and Practices of Ludified Work in Late Modernity, pp. 230-243. Routledge Studies in Management, Organization and Society.

Salovaara, P. (2020).
Why can’t leaders be human?
In: Ladkin, D., Rethinking leadership, 2nd edition. Cheltenham: Edward Elgar.

Salovaara, P., Savolainen, J. & Ropo, A. (2020). 
Project is as project does: emerging microactivities and play ontology.
Project Management Journal, 51(1), 49-61.

Ropo, A. & Salovaara, P. (2019).
Spacing leadership as an embodied and performative process.
Leadership, 15(4), 461–479.

Salovaara P. & Ropo, A. (2018).
Lefebvre and spacing leadership: from power-over to power- with.
In: Dale, K., Kingma, S. & Wasserman, V. (Eds.), Organizational Space and Beyond. The Significance of Henri Lefebvre for Organization Studies, pp. 72-103. New York: Routledge.

Peltonen, T. & Salovaara, P. (2018).
Lunch Beat, Lefebvre and the politics of organizational space.
In: Dale, K., Kingma, S. & Wasserman, V. (Eds.), Organizational Space and Beyond. The Significance of Henri Lefebvre for Organization Studies. New York: Routledge.

Salovaara, P., & Bathurst, R. (2018).
Power-with leadership practices: An unfinished business.
Leadership 14(2), 179-202.

Salovaara, P. (2018).
Accounting for the messiness of the research process: The Fieldpath approach.
Qualitative Research in Organizations and Management: An International Journal, 13(4), 315-332.

Salovaara, P. & Statler, M. (2018).
Always already playing: Hermeneutics and the gamification of existence.
Journal of Management Inquiry.

Salovaara, P. & von Stamm, B. (2018).
Leadership, built-in.
In: Elkington, R., van der Steege, M., Glick-Smith, M. & Moss-Breen, J. (Eds.), Exceptional Leadership by Design: How Design in Great Organizations Produces Great Leadership, pp. 247-271. Bingley, UK: Emerald.

Wood, M., Salovaara, P., & Martin, L. (2018).
Manifesto for screen production in organisation studies.
Organization.

Jakonen, M., Kivinen, N., Salovaara, P. & Hirkman, P. (2017).
Towards an Economy of Encounters? A critical study of affectual assemblages in coworking.
Scandinavian Journal of Management, 33(4), 235-242.

Ropo, A., Salovaara, P., Sauer, E. & de Paoli, D. (Eds.) (2015).
Leadership in Spaces and Places.
London: Edward Elgar.

Salovaara, P. (2015).
What can coworking movement tell us about the future of workplaces?
In: Ropo, A., Salovaara, P., Sauer, E. & de Paoli, D. (Eds.), Leadership in Spaces and Places. London: Edward Elgar.

Salovaara, P. (2014).
Video: Leadership in Spaces and Places.
Organizational Aesthetics, 3(1), 79-79.

Ropo, A, Sauer, E. & Salovaara P. (2013).
Embodiment of Leadership through Material Place.
Leadership, 9(3), p. 378-395.

Salovaara, P, & Ropo, A, (2013).
Embodied learning experience in leadership development.
In: L.R. Molina, G.J. Burgess, L.L. Falkman, A. Marturano (Eds.), The Embodiment of Leadership. San Francisco: Jossey-Bass.